Läpi puhtaan ikkunan

  Kuin synkästä sumusta,
eksyneiden varjoista koostunut usva,
pysyt sinä aina,
vain aina,
mysteerinä minulle.


Hankittuani lasin,
elämää suurentavan,

luulin,

kuvittelin,

kuvittavani viivani,
ymmärryksen täkkiin.


Sinä tuhahdit,
''Liian lähelle ei vain näe.''


Vasta nyt ymmärrän sen.

Ystävyys

 Se sama haju,
jonka niin usein,
monen monituista kertaa,

pesin iholtani

kiintyy minuun,
pieninä nauhoina.



Se oli se,
kaukainen ystävä,
saastaisesta maasta,

mustien vuorten onkaloista.



Pesi takkinsa kahvikuppiini,
kaiveli haarukallani hampaitaan ja kysyi,
sattuisiko minulla uutisia olemaan.


Jotain lehtistä,
johon takamuksensa,
pyyhkiä voisi.

Hänelle

Sinä astuit pois,
hieman kauemmas,
sinä hetkenä.


Se sattui,
askeleitteni muassa.


Pilvet maamme tasolla,
kuiskivat sanoja seisovaan tuuleen;
Hän kyllä palaa.


Annoin sen soida,
soida,
soida.


Pidän huolta sydämestäsi.

Toisinto

Se on sinertävä.


Mustanpuhuvan kaunis,
kuin yön viimeinen katse,
heräävään maailmaan.


Minä olin siellä.
Näin sen kaiken.


Tee sylissäni,
oli lämmintä.
Termos oli muutenkin,
ollut hyvin kallis.
Varpaita paleli,
ja sumu oli todellista.


Järvi huokaisi,
ja hytisi hieman.
Kaipa silläkin,
oli hieman viileä.


Eihän märkä villatakkikaan,
auta palelevaa.

Mielikuvitus

Kaipasi lämpöä,
matkaaja kaukainen.


Tilkkutäkki ajasta,
kuulosti kovin hienolta,
vain ajatuksena.


Sillä aikahan se on,
joka meidät kaikki,
lopussa,
hyytää hengiltä.