Hiekoilta,
rannoilta.
Tuulilta vienoilta nousi kutsu sen kaiken päättämähän.
Huutavat linnut nousten kuoroonsa,
maalaten taivaan viivoilla ja täplillä ja tuoden pilvet taas hieman lähemmäksi meitä.
Minä olen siellä rannalla.
Minä olen se ranta.
Sen kivet ja sirut ja eilisen pahvinen laatikko.
Varpaani hiekassa, katse kaiken lopussa ja alussa kuin horisontissa nousevat mastot,
minä kasvatan kolme suurta puuta vuosien saatossa.
Kun harmaannun, ja ne elävät vihreämpinä kuin mikään minkä muistan,
minä kaadan niistä suuria lankkuja.
Narun kudon ruohosta,
naulat hukkuneiden kylkiluista.
Kun aallot hankaavat valkeita varpaitani kallioiden muassa,
ja taivaanranta on harmaa ja silti hohtavan kirkas,
minä kiedon elämästäni oman hirsipuuni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti